Huoneistostudion tiedote Kimmo Riihimäen tekemästä sijoituksesta

Viime syksynä Tampereelle maailman ensimmäisen virtuaalisen asuntoesittelytilan avannut Huoneistostudio on saanut vahvan vauhdittajan kasvulleen. Hämeen Laaturemontti Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki tuli mukaan sijoittajaksi merkittävällä osuudella. Riihimäen sijoitus varmistaa Huoneistostudion laajenemisen Helsinkiin tulevana kesänä.

Huoneistostudio tarjoaa etenkin uudiskohteiden myyntiin täysin uuden konseptin. Perinteisesti rakentamattomien asuntojen myynnissä joudutaan turvautumaan pohjapiirroksiin, havainnekuviin ja paperin makuisiin numeroihin.

Huoneistostudiossa asunnon ostajat pääsevät näkemään luonnolliseen kokoon tehdyn virtuaalimallin tulevasta kohteesta. He voivat kulkea asunnossa huoneesta toiseen, nähdä millaiset maisemat tulevan kodin ikkunoista avautuu ja myös kokeilla miltä eri materiaalivaihtoehdot todella näyttävät.

Muista virtuaaliratkaisuista, esimerkiksi kypäristä tai vr-laseista poiketen, Huoneistostudiossa koko perhe tai isompikin ryhmä voi tutustua asuntoon samaan aikaan. Samoissa tiloissa voi myös tutustua fyysisesti materiaalivaihtoehtoihin sekä keskustella rauhassa myyjän kanssa yksityiskohdista. Uusi konsepti herätti heti Riihmäen kiinnostuksen.

Tämä on rakennusalan tulevaisuutta. Se tuo tehokkuutta rakentamiseen ja helpottaa kaupantekoa. Asunnon ostajan on vaikea hahmottaa pelkkien piirustusten perusteella millainen asunnosta tulee ja tehdä sitten elämänsä suurin hankinta. Virtuaalitekniikan myötä ei tarvitse edes yrittää, Riihimäki linjaa.

Täysin uuden konseptin saaminen nousukiitoon ei ole aina helppoa. Huoneistostudiolla on kuitenkin jo suunnitelmat valmiina Pohjoismaihin laajentumisesta lähivuosien aikana. Riihimäki uskoo konseptin leviämiseen.

Samat tarpeet ovat joka puolella ja konsepti on helppo monistaa.

Virtuaalitekniikan hyödyntäminen asuntomyynnissä ottaa vasta ensiaskeleitaan. Huoneistostudiossa käytössä olevaa tekniikkaa on aikaisemmin käytetty esimerkiksi avaruusteollisuudessa ja autojen suunnittelussa. Riihimäki onkin jo visioinut konseptin viemistä pidemmällekin.

Tulevaisuudessa uudet asunnot voitaisiin myydä valmiiksi kalustettuina. Asunto ja huonekalut valittaisiin ja toteutettaisiin virtuaalimallien perusteella ja ostaja pääsisi aidosti täysin valmiiseen kotiin.

Huoneistostudio on uniikki konsepti, joka on syntynyt asuntomyynnin, rakennusalan ja virtuaalitekniikan osaajien yhteistyönä. Ensimmäiset varsinaiset asuntoesittelyt on pidetty maaliskuussa 2017.